Jobin 39

1. (39:4) Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?

2. (39:5) Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?

3. (39:6) Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.

4. (39:7) Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.

5. (39:8) Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,

6. (39:9) sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?

7. (39:10) Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;

8. (39:11) se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.

9. (39:12) Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?

10. (39:13) Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?

11. (39:14) Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?

12. (39:15) Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?

13. (39:16) Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?

14. (39:17) Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.

15. (39:18) Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.

16. (39:19) Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.

17. (39:20) Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.

18. (39:21) Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.

19. (39:22) Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?

20. (39:23) Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.

21. (39:24) Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.

22. (39:25) Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.

23. (39:26) Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.

24. (39:27) Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.

25. (39:28) Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.

26. (39:29) Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?

27. (39:30) Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?

28. (39:31) Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.

29. (39:32) Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

30. (39:33) Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."